perjantai 22. huhtikuuta 2011

Arkisia asioita

Palataanpa pienten politisointejen jälkeen Outin elämän arkisiin asioihin :) Opparikiireet painavat päälle ja tämä viikko mennyt vähillä yöunilla, iltaisin ollut aikaa lähinnä kirjoittaa ja lähemmäs puoltayötämenty joka ilta nukkumaan ja kuudelta herätys töihin... Keskiviikko iltana alkoi valvominen kostautua ja tektsiä ei saanut enää aikaiseksi vaikka kuinka yritin, luovuttamatta sain kuitenkin yhden sivun jopa kirjoitettua... Torstaina alkoi pitkät pääsiäsivapaat, mikä helpotus!!! Torstaina tapasin myös opparini ohjaavan opettajan ja keskustelu selvensi että mitä vielä teen ja mihin suuntaan korjaan työtä, yleispalaute työstä kuitenkin oli positiivinen, nyt olisi kaksi viikkoa vielä aikaa jos mielin valmistua kesäkuussa... Torstai illan, eilisen siis pidin oppari vapaana ja tänä aamuna kunnon unien jälkeen oli jos jonkin moisia ajatuksia oppariin! :) Huomenna tulee myös oppari vapaa päivä kun suuntana on helsingin kulttuuritalo ja Fitness Classic!

Rullaluistelemaan kovasti houkuttaisi lähteä, mutta tänään ajatus rullistelusta vaihtui sauvakävelylenkkiin, yön oli satanut vettä ja tiet oli märät ja halusin aamureippailun... saas nähdä jos pääsiäispyhinä vielä saisin rullikset jalkaan, vaikkei nuo tiet ihan parhaimmassa mahdollisessa kunnossa nyt vielä olekaan rullistelulle... Treenattua on tullut tällä viikolla ihan mukavasti pumppitreeniä, vähän huomaa vähäisten yöunien vaikutuksen kyllä treeniin :/


Kuvassa uusi välipalaherkku, protein pudding ja makuna vanilja :)
Hyvää on!
Ihan kivat arvotkin tuossa tuotteessa, lähes tulkoon pelkkää protskua vanukasjauheessa, joka sekoitetaan maitoon.


Pääsiäisenä tulee kyllä herkuteltua muutakin, pashaa on tehty, eikä mitään kevyt versiota. En ymmärrä koko pashan kevyt version järkeä paitsi jos sitä nyt syö jatkuvasti, mutta jos niin kuin minä, teen pashaa kerran vuodessa niin tottakai teen kunnollista! :) Samoin mämmi, jota syön vain pääsiäisenä, vaikka nykyisin sitä saa melkeinpä ympäri vuode, herkuttelen sen sokerin ja vaniljavispin tai kerman kanssa, nam! Kinder munakin on tuonne meitin kaappiin eksynyt :) 



"Liian suuri ei suuhun sovi, liian pienikään ei passaa, 
suloisin on sopivan kokoinen, suussa sulava makoisin. 
Nuole, ime ja kielellä helli, kohta on suussasi vetelä velli. 
Olipas makia munanen, suussa sulavan suloinen, pääsiäisen paras palanen!" ;)
HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ KAIKILLE!


Tänään oltiin myös yksillä kymppi vee synttäreillä :) ja siellä oli herkkua jos jonkinmoista, aluks tarjottiin jopa pieni ruoka, peuranlihaa, kermaperunoita ym. ja sitten vielä kahvit (teet) päälle kastamisineen. Ja onnittelut tätäkin kautta päivänsankareille, myös erään ystäväiseni 1-vuotiaalle tytön tyllerölle <3

 Tänään vielä pizzaperjantai! :) Mutta ei Grandiosaa vaan ihan ite tehtyä pizzaa! Ei nyt ihan pääsiäis ruokaa, mutta hyvää kuitenkin!

Ja vielä kevään merkkejä, ensimmäinen bongaamani leskenlehti! Saas nähdä kun pääsisäispyhinä siisitin kukkapenkit vielä pihastamme viimevuotisten kukkien jäänteiltä, että mitä sieltä jo paljastuu!


2 kommenttia:

  1. Kyllä sulla on virtaa, elohiiri on sopiva ilmaisu ;)
    Hyvää pääsiäistä & Helsingin reissua.

    -Heidi-

    VastaaPoista
  2. Kiitos :)Virtaa haetaan positiivisista asioista kuten keväästä :)Kyllähän se välillä tuntuu loppuvan, kuten noiden muutaman lyhyeksi jääneen yön jälkeen...

    VastaaPoista