perjantai 15. huhtikuuta 2011

Äänestä! Miksi SDP?

Parin päivän päästä onkin eduskuntavaalit ja keskustelu yhteiskunnallisista asioista on ollut vilkasta jos vaalitaistoa on seurannut. Puolueet osaavat tuoda hyvin itseään esille ja puhua ihmisten päät pyörälle ja saavat asiansa ja mielipiteensä kuulostamaan järkeviltä, mikäli niitä sen enempiä ei ole itse miettinyt. Jotku miettivät että viitsiikö sitä nyt äänestääkkään, omia etujaan ajavat ja mitään eivät saa aikaan. VÄÄRIN! He saavat jotain aikaan, joskus huonoja asioita ja joskus myös hyviä. Kaikkia Suomen kansalaisia on vaikea miellyttää kaikilla päätöksillä, mutta nyt me äänioikeuden omaavat voimme vaikuttaa ketkä sinne eduskuntaan pääsevät ja millainen hallitus Suomeen syntyy! Itselleni äänestäminen on aina ollut itsestäänselvyys ja puolue on vaihdellut vasemmistosta demareihin ja nyt olen löytänyt puolueeni, SDP! Olen itse nykyään puolueen jäsen ja yhdistys SDP:n sisällä on Porin työväenyhdistys, tosin missään toiminnassa vielä en mukana ole ollut, kun olen vasta liittynyt jäseneksi. Ensi viikolla olisi edessä ensimmäinen puoluekokous, jossa edessä taitaa olla vaalien puintia ja toivottavasti voitoikkain mielin! Mitään vaalisalaisuutta en ole juurikaan pidellyt ikinä ja nyt valintani on jo hyvin näkyvää!

Olen itse työläisperheestä, tehtaan juurella kasvanut paperimiehen ja siivoojanaisen tytär ja itsekkin ihan perusduunari. Työläishenki elää sisälläni, samoin kun välittäminen ja oikeudenmukaisuus. Kyllähän valitsemani alakin jotain minusta kertoo, sosiaalityö ja työ ihmisten parissa ja ihmisten hyväksi kiinnostavat ja työni koen myös mielekkääksi ja antoisaksi. Työn hoito- ja sosiaalialla koen milekkääksi ja antoisaksi , mutta välillä turhan raskaaksi, kyllähän meidän perusduunareiden pitäisi kyetä paljoon ja venyä mahdottomiin. Onhan se näkyvillä, työn määrät ja vaativuudet kasvaa, mutta henkilökuntamäärä tulee jälkijunassa ja sairaslomat kasvavat, jolloin kustannukset kasvavat ja oravanpyörä on valmis. Ja sitten vielä työtä pitäisi jaksaa tehdä  lähemmäs seitsemänkymppisenä. Itse en valita työuupumusta, älkää vain niin käsittäkö, nautin työstäni ja jaksan työssäni ja olen elämäni vedossa! Pidän itsestäni huolta ja tämä näkyy elämän joka osa-alueella. Olen kova tekemään työtä ja olenkin saanut mainintaa hyvästä työmoraalistani. Olen myös sisimmiltäni vaikuttaja, haluan vaikuttaa asioihin ja se minua ajoikin myös politiikan pariin, joka on aina minua kiinnostanut. Kiinnostus on tullut jo perintönä, olen isin tyttö ja isi oli demarihenkinen! Lapsuudesta muistan vappupuheet, joita käytiin kuuntelemassa koko perheen voimin ja demarihenki eli perheessämme. 

Miksi sitten SDP? SDP:llä on hyvä työsopimus :) SDP Tuolta löytyy myös SDP:n vaalikone jos ehdokas hukassa kyseenomaisesta puolueesta. Tämän enempiä en nyt lähde perustelemaan valintaani, mutta kannattaa perehtyä tuohon työsopimukseen mikäli ehdokkaan ja puolueen valinta vielä hakoteillä. Monet miettivät omaa tätä hetkeään ja etsivät vain sen perusteella ehdokkaan ja puolueen, että ne ajaisivat nyt minun asioitani tässä hetkessä ja elämäntilenteessa. Itse ajattelen laajemmin, ajattelen eri asemissa, eri ikäluokissa olevia ihmisiä, omaa kaupunkia ja koko Suomea jne....

Tuossa mietittiin erään toverin kanssa, että miksi kokoomus on niin suuressa suosiossa, onko Suomessa oikeasti niin paljon rikkaita. Keskustan ymmärtää maalaispuolueena ja persujen kannatuksen ajattelen johtuvan muoti-ilmiöstä ja protesitista, mutta tuon protestin järkeä en oikein ymmärrä, kuitenkin seuraavaksi neljäksi vuodeksi tässä taas valitaan kansan edustajat ja aika pitkä aika protestiksi, mitä jos meneekin päin mäntyä tämä ajatus? Vihreät ovat romahtaneet, heidän uskottavuus on kärsinyt kovasti! Mutta tämän enempiä höpinöitä en pidä asiasta, mutta sen sanon, että ÄÄNESTÄKÄÄ (ainakin jos SDP olisi valintanne :) )

"Eduskunnassa voi vaikuttaa, mutta mikään ei tapahdu yhdessä hetkessä. On olemassa lyhyen ja pitkän aikavälin tavoitteita. Tulevaisuustyö on vielä kesken."
 

4 kommenttia:

  1. No kyllä siskolla ainakin ihan suht. järkevät perustelut ovat - silti olen sitä mieltä, että vähän liian kalkkeentunut puolue josta faijakin aikanaan sanoi että jos joku puolueessa vähän liikaa on lipposen kantaa vastaan niin ärähtää ja totellaan...

    Noh, toivottavasti asiat ovat paremmin tänäpäivänä ja kyllä yksi helsingin SDP edokas teki kovan vaikutuksen, vaan ei ole minun puolue. Vasemmalla puolella kyllä, mutta kyllä se Työväen Puolue löytyy ihan sillä nimellä (Suoman Työväen puolue), eikä kuitenkaan hyvin vahvasta vasemmistolaisuudesta huolimatta ole kommmunisti puolue (itsekin sosialisti, en kommunisti) :)

    Mitä muuten persuihin tulee, niin osittain oikkeat syyt arvioitte, mutta muitakin löytyy, ja siellä on ainakin yksi idiootti (ideologialta) joka on pelottavan älykäs: Halla-Aho - se tietää mitä tekee, millä kansaa houkutellaan ja on paha - pelottava todellakin.

    Mutta äänestäkää, kunhan ette äänestä oikeistopopulistisia puolueita tai keskustaa - ja muistakaa väheemmistöryhmien tärkeys, ei ääntä homofobialle eikä kestämättömälle kehitykselle tai julmuudelle (maatalouspuoluehan tukee varovasti puheissa, mutta toiminnassa vahvasti mm. turkistarhausta :(

    Huomaat, tässä ei ollut tekstiä vain sinulle vaan lukijoillesikin. Hyvän blogin muuten olet saanut aikaan :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos veliseni! :)

    Tuo Halla-Aho on kyllä pelottava tyyppi, lukenut sen blogikirjoituksia jonkun verran, osaa se kyllä fiksusti kirjoittaa, mutta saa karvat pystyyn ja vilunväreet kulkemaan...

    Pienten puolueiden äänestys on tärkeää, mutta silti itsekkin olen sortunut siihen, että ajattelen mikä puolue voisi päästä hallitukseen, pelottavasti näyttää, että oikeisto ja porvarit vievät ja SDP täytyisi saada nyt nostettua hallitukseen, in my opinion ja koska monet ajattelevat tätä hallitus asiaa ja ajattelevat että ainoastaann näillä suurilla pääpuolueilla on mahdollisuus, pienet saavat yhä vähemmän ääniä...

    Jäi tuosta blogi kirjoituksestani SDP:n puoluejohtajasta mainitseminen. Pidän kovasti Urpilaisesta, hän osaa puhua ja vaikka on kovan kriitikin kohteena ollut, on vahva nainen ja hyvä esimerkki naisjohtajuudesta ja naisten pärjäämisestä! :)

    Kiitos blogini täydentämisestä ajatuksinesi! :)

    VastaaPoista
  3. Luin tämän uudestaan kun oli jäänyt auki tabi selaimeen jota harvoin käytän (avaa viimeksi auki olleet sivut), ja kyllä mulla on älykäs sisko, vaikka vielä vähän enemmän vasemmalla saisi ollakin ;D Jos täällä asuisit niin olisin kovasti painostanut sinua, kaikin voimin yrittänyt onnistua, äänestämään vasemmistoliiton Paavo Arhimäkeä, mutta senhän sisäänpääsy oli itsestäänselvyys...

    Ja yhä jos täällä asuisit niin ensivuoden kunnallisvaaleissa painostaisin äänestämään omaa puoluettani, STP:tä, ehdokasta jonka ehkä tiedätkin jostain, Jani Saksaa ;D

    Huvikseni piti kirjoittaa tähän vanhaan bloggaukseen uusi viesti :D

    VastaaPoista
  4. Voi kiitos veliseni!!! :)
    Vasemmisto ei ole yhtään huonovaihtoehto, sitäkin joskus äänestänyt kyllä :) ja tykkään Arhimäestä!
    Ensivuoden kunnallisvaaleissa ääni saattaa mennä kyllä, hmm... ehkä itselle :D En vielä varma ole, mutta saatan lähteä ehdolle itsekin.... Joten jos sinä asuisit vielä täällä niin... :)

    VastaaPoista