sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Viikonlopun kuulumisia

Viikonloppuun on kuulunut treeniä, opparin kirjoittamista, stand uppia, ystäviä ja kevät sekä pääsiäistunnelmaa! :)

Viikonloppuna oli ihan lempparitreenit, perjantaina olkapäät ja lauantaina hauis-ojentaja treeniä. Ilo oli huomata ettei voimataso ole kauheasti laskenut ja hyvän pumpinkin sai kummastakin treenistä. Sunnuntai onkin ollut nyt sitten treenitön päivä. 

Viikonlopun kruunasi lauantai illan vietto. Ensin Stand Upp hauskuutta Kehräämöllä kun Ismo Leikola astui lauteille ja shown nimi oli Ismo Leikola kasvaa ihmisenä, naurua piisasi reilu kaksi tuntia kehräämöllä ja nauru ja hyvä fiilis jatkui kun kuuden hengen poppoolla siirryttiin ottamaan Amarilloon ihan "yhdet", vähän karkas sitten mopo käsistä, mutta se teki ihan hyvää vaikkakin vaikutti tämän päiväiseen opparin kirjoitukseen... 

Ajatus ei oikein ole niin kirkkaasti tänään juossut ja Piagetin kasvatuspsykologiasta kun piti saada luettavaa tekstiä oppariin niin siinä olikin tekemistä, vaikeaa luettavaa muutenkin tuo Piaget... Opinnäytetyötä on kuitenkin väännetty ja käännetty kaikki vapaa aika.

Tänään tuli käveltyä sitten käyttämään äänioikeus ja -velvollisuus, jännitys tiivistyy, tuloslähetys alkoi juuri, mikä on Suomen suunta seuraavana neljänä vuotena? Nyt ei tehdä enää mitään spekulaatioita, pian se Suomen kansan mielipide nähdään ja pian nähdään puolueiden todellinen kannatus, jännittävä toive kytee!

Ihania kevät päiviä on ollut tällä viikolla, aurinkoa ja lämpöä piisannut, nämä fiilikset huipensi tämän iltaiset virpojat, kun ihanat kummipoikamme ja hänen siskonsa toivat kevät ja pääsiäis viestiä virpoen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti