torstai 17. marraskuuta 2011

Yllättävän sairastumisen keskellä positiivisuutta

Niin siinä vaan kävi että flunssa iski meikäläiseen kuin salama kirkkaalta taivaalta.... No, parina päivänä tässä ollut pientä väsymystä, kenties se oli merkkinä tulevalle... Viime yönä heräsin ja luulin olevan melkeinpä aamu, pää ja kurkku särkivät ja ajattelin että nousen vasta sitten ottamaan buranaa kun herätyskello soi ja tunnustelen sitten vointiani paremmin. Kuitenkin päätin vilkaista kelloa ja se oli 23.30, herätyskellohan soisi vasta reilu kuuden tunnin päästä. Nousin siis ja nappasin pari buranaa. Jossain vaiheessa yötä heräsin, kun minulla oli kuuma ja etsein sängystämme viilemmän tyynyn, jonka päällä emme olleet kumpikaan nukkuneet. Aamulla pääni, kurkkuni ja koko kroppani särki ja kuumetta oli piirunverran, soitin töihin ja menin lääkäriin, joka määräsi lepoa ja siis saikkua. Kuumeeni nousi jossain vaiheessa päivää jopa inan yli 38 joka on todella harvinaista, minä kun yleensä sairastan flunssani ilman kuumetta ja tyypilliset kuumetta nostavat taudit vain lievällä kuumeella. Olen nyt kuitenkin päättänyt tervehtyä lauantaiksi, pakkohan minun on ainakin yrittää ja tätä ajatuksissani tavoitella, muuten jää odottamani nuorten ammattilaisten työhyvinvointipäivät väliin. Tänään on luettu kirjaa ja nukuttu vuorotellen, hörpitty lämminta ja ruoka on onneksi ihan normisti maittanut, nyt vaan toivon että huomenna heräilen ilman kuumetta ja särkyä! Jos viikonlopunreissu on peruttava, ei asialle vaan mitä voi, harmittaa kyllä pirusti, mutta nyt pidän ajatukseni tervehtymisessä, murehditaan vasta sitten jos murehtimisen aika tulee....

Tämän aamun ajatusten aamiasten aamun ajatus:

"Annat vain vähän jos annat mitä omistat.
Vasta antaessasi itsestäsi annat todella."
-Kahlil Gibran-

2 kommenttia:

  1. Voih.. Pikaista paranemista. Yritä nyt kuitenkin myös nauttia mahdollisuudesta huilia ja lukea kirjoja, vaikka tiedän sen olevan vaikeeta.
    Mulla myöskään kuume ei juuri koskaan nouse, joten uskon että vointisi on huono.. Jaksamista <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos! :) Ja olenkin nauttinut tosta lukemisesta melkein yhden kokonaisen kirjan verran tänään, noin 300 sivua luettuna, huomenna luen kirjan loppuun! :) Olo ei ole kyllä ollut kehuttava... :/ Onneksi on kuitenkin jaksanut lukea, silloin kun viime talvena olin keuhkokuumeessa, en jaksanut edes lukea...

    VastaaPoista