Outin elämästä: Lokakuun lopetus

Nopeastippa se aika menee, nyt on taas Lokakuu lorvailtu ja kesäaikakin virallisesti jätetty taakse. Eihän tämä Lokakuu nyt mitään lorvailua ole ollut, kaikennäköistä on kyllä tullut tehtyä taas. Yksi lapsi tällä viikolla tokaisi "jos tulee vanhaks, niin sit kuolee". No vanhennuttuakin tuli tässä kuussa mutta vielä porskutetaan eteenpäin! :D Ihan paras kommentti tässä kuussa tuli kummilapseni suusta hänen 4-vuotis syntymäpäivillään. Poika sai suklaalevyn ja alkoi sitä sitten syömään, kun äiti tuli ja yritti auttaa poikaansa. 4-v totesi, "älä määrää mua, mä päätän ite" ja hetken päästä syödessään suklaata onnellisena "tää on mun elämäni". Niinpä, tää on mun elämäni! :D

Tääl on mun kotini, Kokemäenjoen varrella!

Lokakuu on ollut aktiivinen kuukausi, joka on pikkuhiljaa vienyt minua myös kohti uusia haasteita, mutta koska mennään vasta niitä kohti, jätetään niistä puhuminen myöhemmäksi, siihen että jotain alkaa tapahtua. Sen kerron että ay- ja poliittinen toiminta kiinnostavat yhä enenemissä määrin! Lokakuun neuvot ja suunnitelmat, joita alkukuusta kirjoittelin ovat hyvin toteutuneet. Terveenäkin on pysytty (kopkopkop), vaikka mies sairasti kotona viikon verran flunssassa, niin minä pysyin terveenä, josta olin kovin hämmentynyt, viime talvena kun jo totuin sairastamaan, totuin vissiin liikaakin, kun terveenä pysyminen näin ihmetytti. Toivotaan että terveenä pysytään jatkossakin! Treenit ovat sujuneet hyvin ja intoa liikkumiseen on piisannut. Ainoa harmillinen asia on nyt viime aikoina vaivaamaan alkanut kipeä ranne ja ärsyttäähän minua edelleenkin että meitin jalat eivät kestä hyppelyä pitkiä aikoja noiden pirun kiukuttelevien suonien takia. Ulkoilu on ollut aivan ihanaa, aurinkoisiakin päiviä on ollut vaikka olen kiinnittänyt huomiota että kaikki eivät sitä ole huomanneet. Toisten mielestä on ollut kokoajan synkkää ja sateista. Totta on, että pimenee kokoajan veilä jonkin aikaa, mutta valoakin on toisiin päiviin riittänyt, eikä niinä harmainakaan päivinä, jokaisena ainakaan satanut ole. Olen nimittäin aika useinkin ollut lenkillä, enkä kertaakaan vielä vesisateessa.

Syksyinen vaahtera on mielstäni todella kaunis puu! Vaahteran haluan joskus omaan pihaankin, sitten kun on se oma omakotitalo, jonka pihaan istuttaa.....

Iho kyllä huutaa enemmän aurinkoa, mitä se nyt ulkoa voi saada, vasrinkin kun vaatteet peittävät suurimman osan kroppaa. Iho kiukuttelee syksystä, atooppisen ihon kun omistan, on tämä joka vuotinen rasite. Olen jo vuosia käynyt valohoidossa. Syksyisin aloitan jaksot ja keväällä viimeiset jaksot, kesän pärjää sitten luonnon auringolla. Olen käynyt SUP valohoidossa, mutta tänä syksynä lääkäri halusi kokeilla toisenlaista valoa, UVB valohoitoa, se ei kuitenkaan alkanut näyttää merkkejä ihossa, vaikutuksia ei ollut ollenkaan ja vaihdettiin takaisin SUP hoitoon, josta jo kahden käyntikerran jälkeen huomasi selvän vaikutuksen janyt neljä kertaa käyneenä iho on hyvässä kunnossa. Silti iho tarvitsee päivittäin rasvausta kunnon tököteillä ja valohoito jatkuu. Se on myös työpäivän jälkeen ihanan rentouttava hetki maata hetki lämmössä ja valossa! Pakkanenkin muuten paukahti jo Lokakuussa Porissakin. Yhtenä aamuna ainakin pakkasta oli 0,5 astetta. Lokakuulla oli myös hohdokas lopetus käytännössä. Hyvälla ystäväporukalla oltiin hohtokeilaamassa ja syömässä Amarillossa perjanatina, ilta venyi lopulta aamuyöhön ja hohtoa piisasi!