lauantai 22. lokakuuta 2011

JumppaaJumppaa, PumppaaPumppaa, JaksaaJaksaa, PainaaPainaa!



Jumppaohjaushulluus urheiluhulluuden lisäksi pamahtanut täysillä päälle! Urheiluhulluushan on mulle nyt ihan tuttua ja minut tuntevat tietävätkin, minun liikkuvan paljon. Olen aina rakastanut liikuntaa ja lähes kaikkea liikuntaa. Kuntosali on ollut viimevuosina suuressa osassa elämässäni ja on sitä yhä! Neljä kertaa viikossa salitreeniä, oman pumppitunninohjaus kerran viikossa, joillain jumpilla itsekin käyn, lenkkeilyä ja pace-ohjauksia viikon aikana. Pace tunneilla tulee itsekin aika paljon hypittyä ja pompittua vaikkei tunti sinäänsä ohjaajalta suurta liikuntaa vaadi.... Mutta siis viikon aikana kaikennäköistä. Kesällä lenkkeily taittuu paljon rulliksilla ja hyötyliikuntaa tulee harrastettua enemmän, nyt on jo rullikset aikapäiviä sitten vaihtunuut sauvoihin ja siis sauvakävelylenkeillä talsin. Hyötyliikunta on nyt syksyn tullen jäänyt vähemmälle ja kyllä tässä asiassa voisi ottaa itseään niskasta kiinni, jos vaan ehtisi, mutta kun painetaan pää kolmantena jalkana paikasta toiseen, sinnetänne.... Tänään tuli sitten pyöräiltyä kummipojan syntymäpäiville! Nyt on myös kova ikävä Zumbaan, jossa en ole aikoihin käynyt, tällä viikolla kävin yhden biisin vetääs jalkatreenin päätteeks, oli jusuri oma jalkatreeni ohi ja olin siinä jumppasalin vieres ja sieltä kajahti yksi mun lemppari zumbabiisi soimaan, joka oli tunnin viimeinen "työbiisi", joten kävin sen sitten sheikkaamassa :D

Pumppi tuntia aloin ohjailemaan viime keväänä / kesänä ja tykkään todella paljon, samalla saa omat lihakset ihan erilaista ärsytystä mitä salitreeneissä. Biisit valitsen ja suunnittelen itse. Jumppaohjaushulluus kasvoi viime viikolla, kun pääsin ohjaamaan ensimmäistä kertaa Piukat pakarat tunnin, jossa alkuun lämmitellään askelsarjalla ja sen jälkeen treenataan painottaen alakroppaa, lihaskunto tunti siis. Oli sitten niin hienoa ohjata tunti ja todella hyvä fiilis. Tykkään todella tästä työstä, tässä todella yhdistyvät harrastus ja työ. Jumppaajat ja ohjaaja hyötyvät! Kun paceja aloin ohjailemaan, ajattelin ettei minusta koskaan ole muiden tuntien ohjaajaksi, kun ei minulla ole rytmitajua, enkä mitään kaseja osaa laskea. Miksi ihmeessä näin ajattelin ja väheksyin itseäni, kyllähän minulla rytmitaju on ja kasien laskeminen on helppoa! No kun aloin pumppia ohjailemaan, ajattelin ettei kyllä onnistu mikään tunti missä jotain askelsarjaa pitäisi opettaa ja ohjata ja taas olin väärässä, pakara tunti meni hyvin, oli helppoa ja kivaa! Mutta ei minusta kyllä ole... On minusta!
 
Tän hetken aivan paras pumppibiisi! Mun pumppitunnilla tän tahtiin treenataan rintaa!



Salitreeneistäkin voisin jotain kirjoitella. Joskus pidinkin treeniblogia pakkotoistolla, mutta en oo jaksanu pitää sellaista enää. Kirjasin silloin kaikki treenit, sarjoineen ja painoineen, mutta enpä tiedä kiinostaako ne nyt ketään, itelle edeellen kirjoittelen treenit treenipäivyriin. Tällä hetkellä tosiaan neljä salitreeniä viikossa, seuraavanlaisella jaolla ja liikkeillä. Kirjoitan nyt ainoastaan tuon jaon ja liikkeet, pyramidityylisesti treenaan eli joka sarjan jälkeen lisää painoa lyhyemmällä sarjalla. Jokaisessa treenissä on myös mukana vatsalihaksia lopussa. Joskus pudotussarjoja, pakkotoistoja ja supersarjoja. Joka neljäs viikko yleensä kevyt viikko jolloin lähinnä jumppailupainoilla tehdään treenit ja käydään hierojalla, palautellaan vähän enemmän kroppaa.

1 PÄIVÄ Selkä
Leuanveto kapea vastaote
Ylätaljanveto eteen levä "lapiotanko"
Alataljasoutu
Tuettu kulmasoutu kp
Selänojennuspenkki
Vartalonkiertokone
Vatsarutistuskone

2 PÄIVÄ Jalat
Askelkyykky joko mamon kanssa tai toinen jalka jumppapallon päällä
Kyykky
Jalkaprässi
Reidenkoukistus
SJMV
Jalannostot roikkuen
Pidot kyynärnojassa

3 PÄIVÄ Rinta + Olkapäät
Punnerrukset
Vinopenkkipunnerrus smithissä
Tasapenkkipunnerrus käsipainoilla
Peck deck
Pystypunnerrus kp
Pystysoutu taljassa
Vipunostot eteen kp
Bosulla vatsarutistukset tai crunch-penkissä

4 PÄIVÄ Hauis + Ojentaja
Hausikääntö taljassa
Hauiskääntö vuorotahtiin
Hauiskääntö schott-penkissä yhdellä kädellä
Dipit
Ojentajapunnerrus taljassa
Ranskalainen punnerrus yhdellä kädellä istuen
Vatsalaudalla näpyt
Vartalonkierto mamolla tai rutistukset jalankoukistuksella bosupallon päällä

Treenin alkuun yleensä lämmittelen krossarilla tms. Joskus treenin päätteeks vedän vähän aerobista.

Loppukevennykseksi :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti