maanantai 29. elokuuta 2011

Rakkautta ilmassa...

Sitoutua niin syvästi
että muuttuu pohjattomaksi
Puristaa niin lujasti
että muuttuu rajattomaksi
Rakastaa niin mielettömästi
ettei mikään enää
ole vailla merkitystä
-Tommy Tabermann -

29.8.2003 tapasimme mieheni kanssa aivan ansimmäistä kertaa toisemme ja meidän tarinamme alkoi siitä hetkestä. Puhuinkin erään tuttavani kanssa siitä että jos osaa nimetä päivän je hetken kun on tavannut sen toisenpuoliskonsa ja sen hetken ja päivän kun yhteinen tie alkoi, on se aina muistamisen arvoinen päivä. Tämän vuoksi valitsimme myös kihlajaispäiväksemme samaisen päivän ja siitä on nyt neljä vuotta, kun taas yhteistä tietä on jo taivallettu 8 vuotta. Kahdeksan ihanaa vuotta jonka aikana olemme koko ajan oppineet tuntemaan toisiamme paremmin, rakastuneet ja antaneet rakkautemme syventyä. Kumpikaan ei koskaan kysynyt "alaks olee mun kaa", me vaan oltiin yhdessä ja tiedettiin se! Joskus Riku taisi kysyä, "ooks sä mun tyttöystävä" mutta silloin se oli jo aivan selkeä asia, vastasin silti "kyllä" :) Hääpäiväksi tuli jo eri päivä ja heinäkuussa vietimmekin 1-vuotis hääpäivää. Hääpäivää suuremmin muistamme, mutta tämä päivä on myös tärkeä ja kävimmekin jo lauantaina tätä yhdessä juhlistamassa hyvällä ravintola illallisella. Tärkeintä on toisen läheisyys, ei ravintolaillalliset ja lahjat vaikka ne tuovatkin ripauksensa arjen keskellä, mutta kun tietää että on kainalo johon käpertyä turvaan, on ihminen joka seisoo myrskyssä rinnalla ja vastatuulen edessä, on ihminen jonka kanssa nauraa ja rakentaa ja jakaa koko yhteinen elämä, se on tärkeää!  On ihanaa löytää ihminen, jota rakastaa ja jolta saa vastarakkautta, joka ymmärtää toista (ainakin suureksi osaksi) ja joka hyväksyy toisen omana itsenään yrittämättä muutta toista. Olen yltiöromantikko, joten kaipaan sitä luksusta sinne arjen keskelle, pieniä romanttisia eleitä ja joskus vähän suurempiakin sekä paljon paljon hellyyttä :) Siksipä kävimmekin syömässä kahden kesken ja sainpa vielä tänään kukkakimpunkin lempikukistani ja lempiväreilläni :)


Olisi monta laulua jotka voisin myös linkittää tähän rakkaus postaukseen, on häävalsiime, on kirkossa ystäväni neille laulama laulu hääpäivänämme, mutta on yksi joka erityisesti sopii tähän vuosipäivään ja koko meidän tähän astiseen yhteiseen elämäämme, laulu jota minulle on joskus korvaanlaulettu ja laulu jonka sanoja minulle on tekstiviestillä lähetetty, laulu jo suhteemme alkuajoilta....


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti