torstai 2. kesäkuuta 2011

Pömppiskriisi

Aina ajoittain naisen elämässä iskee pömppiskriisi, näin ainakin minulla ja monella tuntemallani. vaikkei siihen  aina syytäkään olisi. Nyt oli taas sen aika iskeä minun elämässä, pömppis- ja takapuolenlevenemiskriisi jota vaa'an lukemat ei yhtään helpottaneet. Myönnän että hyötyliikunta ja aerobinen liikunta noin muutenkin on taas kokenut inflaation ja herkkuihin sortuminen käynyt liian helposti joten taas pieni omasta niskasta kiinni otto on tarpeen, kyllä peilikuvan täytyy miellyttää itseä! Pienet puolustelutkin paikallaan, ensin oli kiire koulujuttujen takia ja kun vihdoin ne oli ohi, oli aika huilin ja rennosti ottamisen ja tämä johti nyt tällaiseen pieneen kriisinpoikaseen näin kesänkin ollessa ovella... ei auta muu kun ruveta taistelemaan kriisiä ja kiloja vastaan, pömppis saisi siirtyä haukkareihin ja leveneminen selkään :D Motivaatiota ja intoa kyllä löytyy ja tunnen oloni nyt huippuenergiseksi kiireiden jäätyä ja pienen "huilin" jälkeen! Lenkkeily, rullistelu, saleilu ja zumbailu vievät meitiä! Huippukivaa on myös vetää pumppituntia salilla, mun oma kesäpumppi :) Nyt taas pyritään pitämään kiinni syömigeistä ja jättämään herkuttelut pääasiallisesti sinne viikonloppuihin ja lomaan :) Ja se aerobinen liikunta nyt tulee jo innostakin, jota tuo aika ja kesä!!! :) Ehkäpä myös kun tuo tietty aika kuukaudesta tuli taas ohitettua alkaa pömppis tuosta hälventyä, mutta vähän on kyllä nesteisyyden lisäksi sellaista hiilaripömpötysoloa ja se ei välttis muutenkaan tuo hyvää oloa noin fyysisesti, mutta enimmäkseen tää kriisi on nyt henkistä. Kyllä se vaan niin on että kropan fyysinen ja henkinen hyvinvointi kulkevat paljon käsikädessä ja kumpaakin pidän tärkeänä!



Ja tottakai uudet treenikuteetkin nostattavat heti fiilistä ja parantavat treeniä ;)
Tällä viikolla haukkareiden treenaamisessa nousikin painot mainiosti! Tällä viikolla paljon menty aerobisella meiningillä, käsitreenin lisäks lihaskuntoa lähinnä omassa kesäpumpissa, eilen tuli käytyä Zumba in circuitissa ja huomenna ois suunnitelmissa Zumba! Vähän on lenkkeilty aamuauringossa parina aamuna ja se on sitten ihana tapa aloittaa päivä!












Ja välillä ollaan sitten vimpan päälle sävysävyyn :) Tässä lähdössä rullistelemaan hirveään vastatuuleen, kyllä vielä hymyilyttää :) mutta hymy hyytyi lukkarinsannansillalla kun en ylös siltaa meinannut päästä ja vieressä taisteli myös yksi pyöräilija samaa mateluvauhtia kuin minä. Kotiin päin tullessa ei sitten tarvinnut kuin pari kertaa potkaista vauhtia :) Rullistelin tällä viikolla salille vetämään pumppituntia ja kotiin tultua oli ihanan rääkätty olo :) Kunnon rääkin jälkeen meitillä on ainakin aina ihan mahtava olo!!!









Ja näin kesäkuun alkuun vielä positiivarit kalenterini kesäkuun miete :) Itse tykkään lueskella näistä positiivisuus juttuja, ne piristävät, tuovat hymyä huulille ja antavat ajatuksia, joten miksipä en niitä tännekin jakaisi :)

IRROTTELE

Ota kaikki irti siitä mitä tulee ja 
vähät välitä siitä mikä menee.

Ota kaikki irti kohdallesi osuneesta onnesta,
saamistasi lahjoista ja ilon hetkistä; 
älä murehdi vaivojasi, velvollisuuksiasi ja surun aikojasi.

Ota kaikki irti mahdollisuuksistasi, kyvyistäsi, menestyksen hetkistä, 
älä murehdi takaiskujasi, kriisejäsi ja vaikeuksiasi.

Ota kaikki irti siitä mitä elämällesi tarjotaan.
Jos tiellesi osuu hyvää, ole kiitollinen.
Jos pahin tapahtuu, ota haaste vastaan
ja käännä itse asiat parhain päin.
Älä välitä siitä mikä menee.

Jos menetät euron tai omaisuutesi,
mieti menetyksen syytä ja kysy itseltäsi:
"Mitä voin oppia tästä kokemuksesta?"

Ota kaikki irti siitä mikä tulee ja 
lakkaa murehtimasta siitä mikä on jo mennyt.

Energistä kesän alkua toivon kaikille!!!!! 

4 kommenttia:

  1. Hei nainen,
    kyllä pitää huiliakin, niinhän se urheilijoillakin menee et välillä pidetään kunnon tauko :) Ja mainitsemaas "pömppistä" en kyllä noista kuvista näe vaikka miten yritän! Mut tietty on tärkeää kuulostella itseään ja aina tehdä asialle jotain, jos ei tunnu hyvältä. Mäkin aloin kesän kunniaksi lenkkeilee ja tein itselleni treeniohjelman, jolla kasvattaa aerobista kuntoa. Jos samalla vähän kiinteyisikin niin ei haittais ;) Liikunta ja sen suunnittelu on kyllä kivaa!!!

    VastaaPoista
  2. Mä oon vetäny vatsan sisään :P
    Mutta nimenomaan silloin kun ei tunnu hyvältä niin on syytä tehdä jotain :) asiaa sun kommenttis ystis rakas!!!

    VastaaPoista
  3. Kriisejä tulee ja menee, älä ota turhan vakavasti. Onnea vielä valmistuneelle ;)
    -Heidi-

    VastaaPoista
  4. Niinhän ne ja kiitos Heidi :)

    VastaaPoista